Tiellä hajonnut auto

Tien päällä aina sattuu ja tapahtuu. 

Joskus auto voi hajota juuri kun olet menossa tärkeään tapaamiseen. Tai olet road tripillä joko kotimaassa tai ulkomailla. Tällöin on mukava tietää, mistä saa apua. Voi olla, että auton pystyy korjaamaan paikan päälläkin tai sitten täytyy soittaa hinausauto hinaamaan auto korjaamolle. 

Automerkilläkin voi olla merkitystä, ja pitää tietää, mihin on kannattavinta soittaa. Jos autosi on vaikkapa Bemari, ja olet huoltanut autosi valtuutetussa BMW Servicen toimipisteessä, heidän liikkuvuuspalvelunsa on aina valmiina auttamaan kaikkina vuorokauden aikoina, vuoden jokaisena päivänä. Näin pääset takuulla jatkamaan matkaasi, jos jokin auton tekninen vika jättää sinut tien päälle. Voit toki soittaa myös läheiseen hinauspalveluun.

Ennen kuin soitat mihinkään, muistathan varoittaa muita tielläliikkujia tien poskeen jääneestä autostasi varoituskolmiolla. 

Kummalle soittaisin, tiepalveluun vai hinauspalveluun?

Hinauspalvelu

Tätä sietää punnita tarkkaan. Toki hinauspalvelu on melko kallista, mutta jos sinulla on esimerkiksi kaskovakuutus, siihen voi sisältyä hinauspalvelumaksutkin. Mikäli auton vika on sellainen, jonka korjaaminen käy näppärästi siinä paikan päällä, voit soittaa myös tiepalvelun henkilölle, niin säästät rahaa. Tai jos autonkorjaustaitoinen kaverisi sattuu asumaan lähistöllä, kannattaa toki soittaa hänelle ensimmäisenä. 

Falck on yksi tiepalveluyrityksistä Suomessa ja heillä on ympärivuorokautinen päivystys. Heiltä saat apua soittamalla numeroon 0100 2400. Kerro heille puhelimessa mikä on ongelma jotta he voivat arvioida, millaista apua tarvitset. Etenkin jos ongelmasi koskee akun tyhjenemistä kesken kaiken, polttoaineen syöttöhäiriötä tai sen loppumista, renkaan hajoamista, sytytysongelmaa tai jos auton avaimet jäävät vahingossa autoon. Isomman vian sattuessa, kannatta soittaa suosiolla hinauspalveluun. 

Entäpä Autoliitto?

Autoliitto tarjoaa jäsenilleen tiepalvelua ja myös heillä on ympärivuorokautinen palvelu. Löydät tiepalvelun numeron oman jäsenkorttisi kääntöpuolelta. Saat heiltä myös muunkinlaista apua kuin vain korjaukseen ja hinaukseen liittyen, mm. tiesäähän, tietöihin, autonvuokraukseen, saaristolauttoihin tai vaikkapa ruokapaikkoihin liittyen. Heillä on myös olemassa Plus-jäsenyys, jonka avulla katat niin sijaisauton kuin jonkin muun vastaavan korvaavan matkan jatkumisen mahdollistavan kuljetuksen. 

Lue täältä lisää autolainoista.

Auto hajosi ulkomailla, apua!

Auton hajoaminen ulkomailla tuo toki hieman haastetta tilanteeseen. Jos olet matkalla usean eri maan halki, on hyvä ottaa selville jo etukäteen, mihin voit missäkin maassa soittaa vahingon sattuessa. Mikäli et ole näin tehnyt, toki voit puhelimen avulla selvittää, mistä löytyisi lähin apu korjaamiseen tai hinaamiseen. 

Selvitä oman autosi merkkihuolto, niin auto voidaan hinata sinne. Toivottavasti olet hankkinut jo kotimaassa sellaisen vakuutuksen, joka kattaa myös ulkomailla sattuneita kustannuksia. Vakuutukset ovatkin yleensä voimassa niin kotimaassa kuin useassa Euroopan maassakin. Monet vakuutusyhtiöt tarjoavat vakuutuksia, jotka korvaavat myös sijaisautosta aiheutuvat kustannukset. Lisäksi useilla vakuutusyhtiöillä on oma hätäpalvelu, johon voit soittaa, jos jäät tienposkeen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

Varaudu ennalta siihen, että matkasi sujuu häiriöttä tarkastamalla ennen lähtöä missä kunnossa autosi on. On suotavaa tarkistaa onko autossa tarpeeksi öljyä ja jäähdytinnestettä, missä kunnossa jarrut ja jarrupalat ovat, kestääkö jakohihna varmasti koko matkan, ovatko vetonivelet ja suojakumit hyvässä kunnossa, onhan pakoputki varmasti ehjä, ovatko renkaat kunnossa ja niissä tarpeeksi paineita ja toimivatko tuulilasinpyyhkijät moitteettomasti. Tuulilasinpesunestesäiliö on syytä myös täyttää ja tarkistaa ajovalojen suuntaus sekä tarkistaa jarruvalojen ja vilkkujen toimivuus. Toki jos auto on hiljattain käytetty huollossa, näitä kaikkia toimenpiteitä ei tarvitse käydä läpi. 

Eipä sitten muuta kuin bon voyage!

Etsi vakuudetonta autolainaa helposti netistä